Milloin joku vaate on vintage?

Etenkin rockabilly-tyylin mukaisesti ja muuta vanhan ajan hengessä tapahtuvaa pukeutumistyyliä noudattaville termi “vintage” on varmasti tullut edes jollain tapaa tutuksi. Vintageksi voidaan kutsua sellaista vaatetta, joka on valmistettu enintään sata vuotta ja vähintään 20 vuotta ennen nykyistä aikaa. Lisäksi vaatteen tulee selkeästi edustaa omaa aikakauttaan ja sille tyypillisiä piirteitä. Toisin sanoen vintagen vaatteesta tekee se, että se heijastaa tietylle aikakaudelle ominaisia muoti-ilmiöitä. Tärkeää on se, ettei vintagen rajoja ääritellä turhan tarkasti. Tämä mahdollistaa sen, että joka vuosikymmenenä ilmaantuu uusia vaatteita, jotka sopivat tähän kategoriaan. Lisäksi on keskeistä tiedostaa, että mistä tahansa vintage-vaatteesta tulee yli sadan vuoden iässä vintagen sijasta antiikkia. Nykyään antiikkivaatteita on harvemmin enää ostettavissa, joten niitä pääsee lähinnä ihailemaan vanhoista aikakauslehdistä tai museoissa.

Vintagea on monenlaista

Vintage-vaatteista on jokaisella päässään oma mielikuvansa, mutta todellisuudessa käsite ulottuu kattamaan varsin monipuolisesti eri tyyppisiä vaatteita. Vintage voi vaatteista puhuttaessa nimittäin tarkoittaa huippumuotia ja uniikkeja vaatekappaleita tai koko kansan suosimia laadukkaita vaatemerkkeä. Vintage-vaate voi yhtä hyvin olla niin käytetty kuin käyttämätönkin ja se voi olla koneella valmistettu aivan yhtä hyvin kuin käsinvalmistettu.

Vintageksi ei voi kutsua mitä tahansa vanhaa vaatetta, eikä vintage ole pelkkä vanha vaate. Vintage-vaatteiden laatu on poikkeuksellisen korkea, joka ei ole enää itsestäänselvää nykypäivän vaatteissa aivan ylellisimpiä luksusmerkkejä lukuunottaatta. Etenkin ennen 60-lukua vaatteet todella valmistettiin kestämään pitkään, ja sen todella huomaa kun vintage-vaatetta tarkastelee syvemmin. 70-luvulla vaateteollisuudessa alettiin käyttää yhä enenevässä määrin polyesteria, ja vähitellen vaateteollisuuden siirtyminen halvemman työvoiman maihin on saanut aikaan sen, ettei enää valmisteta yhtä tasokkaita vaatteita kuin ennen vanhaan. Tämän vuoksi vintage-vaatteet ovatkin nykyään todella arvossaan.

Klassinen vaate – mikä se sitten on?

Klassinen vaate ei yleensä ole sama asia kuin vintage-vaate. Klassisella vaatteella tarkoitetaan vaatetta, joka on pysynyt hyvännäköisenä ja tyylikkäänä ajasta toiseen. Se ei edusta omaa aikakauttansa, vaan sulautuu upeasti kaikkiin ajanjaksoihin, kunhan siihen saadaan pientä muutosta esimerkiksi asusteilla. Esimerkkejä klassisen tyylin vaatekappaleista ovat aina yhtä ihana pikkumusta mekko, trenssitakit, siisti napillinen kauluspaita, korkokengät yleisesti sekä bleiserit. Esimerkiksi 80-luvulla hankittu pikkumekko on useimmiten klassinen vaate, joka soveltuu yhtä lailla ylle puettavaksi myös vuonna 2018. Sen sijaan huomattavilla olkatoppauksilla varustettu jakkutakki on ehdottomasti vintage-vaate, joka edustaa 80-lukua parhaimmillaan (tai pahimmillaan)!

Esimerkkejä eri vuosikymmenten vintage-vaatteista

  • 20-luvulla pukeuduttiin niin kutsuttuihin flapper-mekkoihin, jotka olivat kabaree-henkisiä ja näyttäviä asuja ja joiden tavoitteena oli herättää huomiota ja rikkoa normeja. Lisäksi pitkät helmikaulanauhat edustavat 20-lukua.
  • 30-luvulla ylle kiskaistiin boleroita ja paitojen sekä mekkojen hihat olivat muhkeita. Kengistä sai kurkistaa jalkaterä.
  • 40-luvulla asuihin ilmaantuivat tweedistä tai villasta valmistetut mekot ja hameet. Käsilaukuissa ja kengissä tyypillinen pinta oli lisko- tai käärmekuosi. Erilaiset rintaneulat olivat kovassa huudossa.
  • 50-luvulla pitkät hameet ja päällystakit nousivat muotiin. Turkiskaulukset ja Ray-Banin Wayfarerin kaltaiset lasit olivat todella suosittuja.
  • 60-luvulla muodin suuntaa näytti amerikkalaispresidentti Kennedyn puoliso Jackie. Hän toi muodin huipulle elegantit pillerihatut sekä pastellinväriset päällystakit. Myöhemmin 60-luvulla alettiin näkemään hippityyliä trumpettihousuineen ja liehuvine paitoineen.
  • 70-luvulla muodikkaimmilla oli jalassaan reisiin asti ulottuvat saappaat, joissa oli usein paksut pohjat. Khaki oli värinä suositumpi kuin koskaan.
  • 80-luvulla kauloissa kimmelsivät kultaketjut. Jakuissa ja paidoissa oli lähes poikkeuksetta muhkeat olkatoppaukset ja kenkämuotiin tulivat näyttävät stiletot.
  • 90-luvulla alkoi leggingsien nousukausi. Mikään ei ollut niin trendikästä kuin iso, löysä collegepaita tai flanellipaita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *